Tiimissä on voimaa. Oman alansa ammattilaisen kokoaminen yhteen luo loistokkaan tiimin, kokonaisuuden, jossa yhdistyy vahva osaaminen ja yhdessä tekemisen positiivinen henki.

KRISTA HELANTO (perustaja)

KRISTA HELANTO (perustaja)

LIFENESS syntyi halusta tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista nautin. Päätin perustaa yrityksen, jossa pystyn yhdistämään aikaisemman vuosien työkokemukseni tapahtumatuottajana sekä oman intohimoni ja voimanlähteeni – liikunnan.

Uskon, että LIFENESS hyvinvointitapahtumat inspiroivat ihmisiä kohti parempaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulokset syntyvät halusta toteuttaa  tavoitteita – mieti mikä sinulle on tärkeää?

”Reach and you will achieve”


KIRSI EHRNROOTH

KIRSI EHRNROOTH

Kirsi Ehrnrooth on Suomessa ja Skandinaviassa oman lajinsa Wing Tsun Kung Fun korkein nainen ja opettaa omaa lajiaan sekä itsepuolustustekniikoita niin naisille kuin miehillekin. Hän on kouluttautunut liikunnanohjaajaksi sekä kuntosaliohjaajaksi ja ohjaa myös kehonpainoharjoittelua sekä yksilö että pienryhmissä. Kirsi on liikunnan tehopakkaus!

”Liikkuminen tuo fyysistä- ja psyykkistä hyvänolontunnetta, se on omien rajojen kokeilua ja onnistumisen iloa. Liikunta on elämäni suola”


ANU RAITA

ANU RAITA

Anu Raita on Suomen tanssitaiteilijaliiton hyväksymä tanssipedagogi sekä Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä MattoPilates ja Laitepilates ohjaaja. Hän on lisäksi sertifioitu GYROTONIC® ja GYROKINESIS® ohjaaja sekä näiden lajien esiintuoja Suomessa. Anu toimii ohjaajana perustamassaan Pilates Ateljéssa Espoossa.

Anun ohjauksessa saat tarkkaa ja huolellista tekemistä, unohtamatta siitä syntyvää hyvää oloa.


KAIDE BÄRLUND

KAIDE BÄRLUND

Spine of Warriorin perustaja Kaide Bärlund on kamppailulajien ja liikkeen ammattilainen. Hän on tehnyt uraa liikkeen parissa yli kolmen vuosikymmenen ajan kymmenien lajien parissa, mm. tanssin saralla hän on ollut yksi Suomen menestyneimmistä katutanssijoista ja opettajista.

Spine of Warrior syntyi vuonna 2013 Kaiden tutustuessa Ido Portalin metodeihin ja filosofiaan liikkeestä,  yhdistäen siihen oman kokemuksensa liikkujana. Intohimoinen liikkeen ja filosofian tutkiminen on vienyt hänet ympäri maailmaa harjoittelemaan maailman parhaiden liikkujien kanssa mm. Kiinaan johtavan Tai Chi Grandmasterin ja taolaismunkkien luokse, sekä Ido Portalin seminaareihin ja venäläisen Systeman saloihin.

Liikkuvuus on jokaisen ihmisen tärkeimpiä peruselementtejä lajista ja tyylistä riippumatta. Liikkuvuuden rajoitteet vaikuttavat elämään, kuten pääseekö kyykkyyn sitoessaan kengännauhoja. Hyvä liikkuvuus on vahva ja terve lähtökohta kaikelle liikkeelle. Sen pohjalta voi rakentaa vahvoja ja terveitä ‘taistelijoita’.


Heidi Tainio

Heidi Tainio

Heidi Tainio aloitti liikunnallisen uransa kilpahiihdon parissa. Sen kautta hänelle muodostui vahva pohja monipuoliseen liikkumiseen. Heidi on opiskellut personal traineriksi Englannissa (Premier Training International) ja syventänyt opintojaan hyvinvointivalmentajaksi New Yorkissa (Institute of Integrative Nutrition School). Yli kymmenen vuoden kokemus eri lajien (mm. jooga, kahvakuula, TRX, juoksu) ohjaamisesta sekä jatkuva lisäkouluttautuminen tekee Heidistä liikunta-alan todellisen moniosaajan.

”Wellness is a journey, not a destination”

ps. Hae inspiraatiota Heidin blogista www.idealista.fi/onthego/


EIJALIISA KOIVU

EIJALIISA KOIVU

Eijaliisa Koivu on toiminut hyvinvointialalla yli kymmenen vuoden ajan useiden eri hyvinvointipalveluiden parissa. Eijaliisan osaamisalueisiin kuuluvat ravintoterapia,vyöhyketerapia, hieronta, turvehaudehoidot sekä intialainen päähieronta.

“Eijaliisan innostava tyyli luennoitsijana motivoi kaikki muutkin mukaan kohti hyviä elämäntapoja turhaan nipottamatta.”


TARJA RUNSTEN

TARJA RUNSTEN

Tarja on ohjannut erilaisia ryhmäliikuntatunteja Helsingissä jo yli 25 vuotta. Hän on myös toiminut ohjaajakouluttajana reilu 10 vuoden ajan. Tarjan tausta on tanssissa ja telinevoimistelussa, hänen ohjausrepertuaariinsa kuuluvat mm. tanssitunnit, erilaiset lihaskuntotunnit (painoilla, kuulilla tai kehonpainolla), spinning, jooga, sekä aerobiset koreografiset tunnit.

“Tärkein tavoite on saada osallistujat unohtamaan päivän askareet ja kiireet. Saada heidät nauttimaan liikunnasta sekä sopivasta kehon rasituksesta ja sitä kautta välittää heille hyvää fiilistä & energiaa arjessa jaksamiseen.”


VEERA MALMIVAARA

VEERA MALMIVAARA

Veera Malmivaara on ollut intohimoinen liikkuja koko elämänsä. Kilpaurheiluhistoria yleisurheilun parissa vaihtui elämäntapaurheiluksi sekä ammatiksi. Veeran yli kymmenen vuoden työkokemus liikunta-alalla on tuonut hänelle rautaisen ammattitaidon, jota hän jakaa myös kouluttamalla muille ohjaajille mm. juoksun ja joogan oppeja. Valmentajana Veera on empaattinen innostaja ja positiivinen kannustaja.

“Aseta tavoitteesi – Keskitä energiasi – Toteuta unelmasi”


NORA CASÉN

NORA CASÉN

Nora Casén on liikunnan alan rautainen ammattilainen jo vuodesta 2006. Hänellä on takanaan todella laaja ja monipuolinen repertuaari erilaisia kuntoliikunnan ohjauksia aina uinnista kiipeilyyn ja ryhmäliikunnasta yksilöliikuntaan. Lisäksi Nora jakaa oppejaan myös ohjaajien koulutus-ja ideapäivillä. Etenkin terveyttä edistävä liikunta, kehon kuuntelu ja kehonhuolto ovat lähellä Noran sydäntä.

“Jos joku pystyy, niin miksen minäkin”


MIKAELA VUORISALMI

MIKAELA VUORISALMI

Mikaela Vuorisalmi on valmistunut joogaohjaajaksi Yoga Alliancen hyväksymästä intialaisesta Yoga Prasad- instituutista ja toiminut ohjaajana sekä Hong Kongissa että Suomessa – 15 vuotta kestäneestä harrastuksesta tuli hänelle ammatti ja elämäntapa.

”Onnellisuuden avaimet löytyvät sinusta itsestäsi”


JUTTA JANHONEN

JUTTA JANHONEN

Useat matkat Intiaan ja Aasiaan vahvistivat Jutan kiinnostusta joogan maailmaan ja niiden myötä tästä harrastuksesta muotoutui hänelle toinen ammatti. Jutta on valmistunut korkeatasoisesta Yoga Alliancen hyväksymästä Villa Mandalan kansainvälisestä opettajakoulutuksesta, suorittanut Chi Terapeuticsin Yin-opettaja tutkinnon sekä käynyt lukuisan määrän eri koulutuksia vuosien varrella.

Jutan opetustyyli on pehmeä, kehon omien viestien kuuntelua kannustava ja anatomisesti tarkkaa. Jutta opettaa eri studioissa flow, vinyuasa, yin ja hot joogaa.

 

”The answers you seek never come when the mind is busy, they come when the mind is still”